sunnuntai 29. toukokuuta 2016

lauantai 21. toukokuuta 2016

Jälkiruoka lähestyy Osa III

Tervehdys Kerholaiset ja Lukijat!

Laitetaas jälleen pieni teaser kuva tunisia projektista



-Ville

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Flames of War: kuinka alkuun listan teossa?

Olet päättänyt aloittaa Flames of Warin pelaamisen ja maakin olisi jo valittuna. Seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä tekemään listaa ensimmäisiin peleihin, mutta mistä lähteä liikkeelle? No tässä oppaassa olisi tarkoitus kertoa omista kokemuksista, joista voi olla uusille pelaajille apua listan teossa.

Yleiset virheet

Fearless – Veteran on avain voittoon? No ei aivan. Eliittilistat ovat aina houkuttelevia uusille pelaajille, mutta minun mielestäni niistä ei välttämättä kannata aloittaa. Syy tähän on se, että nämä listat eivät anna juurikaan virheitä anteeksi. Jokainen menetetty yksikkö kirpaisee kovaa, koska ne maksavat pisteissä huomattavasti enemmän kuin “tavallisessa” listassa.

Sama pätee myös klassiseen aloittelijamokaan, eli: “Pelaan King Tigereilla koska King Tiger!!!”. Älä pelaa. Toki raskaimmillakin panssareilla on paikkansa, mutta täysi lista King Tigereita ei ole hyvä paikka aloittaa, koska tässäkin pätee edellinen pointti eli jokainen menetetty yksikkö satuttaa paljon ja virheistä rangaistaan armottomasti. Täysin raskaista panssareista tehty lista ei myöskään pysty tekemään jalkaväelle juurikaan yhtään mitään.

Miten alkuun

Hyvä paikka aloittaa on Confident – Veteran tai Confident – Trained jalkaväki- tai panssarikomppania. Suurin ero näissä siis pakolliset yksiköt, niinkuin nimestä saattaa ymmärtää. Täytä pakolliset yksiköt, lisää mukaan yksikkö tai pari jalkaväkeä jos pelaat panssareilla tai tankkeja jos listasi on jalkaväkeä. Yksi tiedusteluryhmä olisi myös hyvä olla mukana. Epäsuoraa tulta tarvitset jalkaväen “pinnaamiseen” ja mahdollisesti savukranaatteja ampumaan.

Näillä perusyksiköillä pääset hyvin alkuun ja mikä parasta suurinta osaa voit käyttää myös niissä erikoisemmissa listoissa, joihin voit laajentaa kun kokemusta on hieman kertynyt. Tähtää aluksi noin 1000-1250 pisteen listaan, sillä se on mukava pistemäärä ensimmäisiin peleihin. Yksikkömäärä kannattaa pitää parillisena, koska reservisääntö sanoo että pois pöydältä pitää olla vähintään puolet, mikä johtaa siihen että parittomalla yksikkömäärällä pöydällä on yksi ryhmä vähemmän.

Kirjat joista kannattaa lähteä liikkeelle:

USA/Britit: Overlord (varsinkin USA) tai Market Garden (brittien tankkeja)
Saksa: Grey Wolf (myös suomen listat)
Venäjä: Red Bear

Jos meinaat aloittaa saksalla tai briteillä, niin kannattaa katsoa mitä Open Fire aloitusboksin mukana tulee.

Vinkkejä pöydälle

Kun rakennat listaasi mieti jokaiselle yksikölle rooli pöydälle. Yksikön rooli voi olla myös istua reservissä, jolloin sen pitää olla mahdollisimman halpa täyteryhmä. Se voi olla myös täysin puolustava iso jalkaväkiryhmä, joka istuu koko pelin paikallaan kaivautuneena ampumatta laukaustakaan, jolloin tähän yksikköön ei kannata ottaa mitään aseoptioita. Ennen kun peli alkaa hahmottele päässäsi jonkinlainen taistelusuunnitelma. Älä ripottele yksiköitä sinne tänne satunnaisesti vaan panosta esimerkiksi vahvasti toiseen sivustaan josta painat voimalla läpi. Toki vastustajan suunnitelma voi romuttaa omasi, mutta tällöin tarvitsee improvisoida uusi lennosta. Älä paina panssareitasi väkisin vihollisen panssarintorjuntatykkien eteen vaan vaihda sivustaa jos siltä tuntuu, vaikka se veisikin ylimääräisen vuoron.

Pari esimerkkilistaa:



sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Combound Salo 2016




Tervehdys Kerholaiset ja Lukijat

Halikon Urheiluhalissa järjestettiin iso LAN-tapahtuma, jossa Sumppi oli esittelemässä ja pelaamassa pelejään. Ensimmäisenä haluan sanoa isot kiitokset tapahtuman järjestäjille, puitteet olivat loistavat. Kiitokset Sotakoneelle, joka oli myymässä ja esittelemässä pelejä. Isot kiitokset myöskin meidän omalle porukalle. 


Saavuimme paikalle hieman yhdeksän jälkeen ja heti oli porukkaa ihmettelemässä ja kyselemässä pelejä, kun pöydät ja tuolit oli saatu paikalle, aloimme normaalisti laittamaan pelejä valmiiksi. Miniatyyri peleinä meillä oli mukana Flames of War, X-Wing, Guild Ball ja Warhammer Fantasy Battle. Sotakone toi mukanaan Freebooters bayn ja Malifauxin pöydälle. Lautapeli puolella pelailtiin XenoShyft: Onslauhgt ja Survive: Escape from Atlantis! Korttipuolella lätkittii useaan otteeseen Magic The Gatheriä. Pahoittelen kuvien laatua, järkkäri ei ollut mukana reissussa.

torstai 5. toukokuuta 2016

Maastoa! Part 4

Noniin, nyt näyttäis melkeenpä valmiilta. Metsiä en päässyt vielä valmistamaan, finnfoam loppui ikävästi kesken, onneksi sain sitä lisää eilen. Sain kuitenkin tornin maalattua, siitä puuttuu vielä jokunen yksityiskohta minkä takia en ottanut kunnon kuvia siitä vielä, mutta ajattelin julkaista tämän päivityksen joka tapauksessa. Tornista tuli turhan vaalea, vaikka tarkoitukseni olikin saada se erityisesti erottumaan joukosta, mutta nää on näitä. Tornin ovet ovat vielä kesken koska en päässyt hakemaan Simon mainostamia valmiita ovia, ja kuriirini ei kehdannut keskeyttää mitä ilmeisemmin erittäin tiukkaa Mordheim-matsia, joten valmistin ovet eilen vanerista, niistä tulee super mageet. Tässä kuvia maastoista pelipöydän päällä, näin ensimmäistä kertaa itsekin miten nämä sopivat Deep Cut Studiosin pelimaton päälle, ja mun mielestä ne menee ihan hyvin, mitä nyt ovat hieman kirkkaampia. Toivottavasti saan lähiaikoina metsät valmistettua, niissä menee paljon aikaa. Aion tehdä puut rautalangasta. Nyt niitä kuvia, olkaa hyvä:


maanantai 2. toukokuuta 2016

Maastoa! Part 3

Kuten mainitsinkin aikaisemmin, mun inspiraatio ei hellitä ihan heti kun se kerran puraisee. En ole vielä metsää kerennyt tekemään, se on ehkä se aikaa vievin osuus mun maastoprojektia, joten se luonnollisesti myös sysätään myöhemmäksi. Tällä kertaa vuorossa olis vartiotorni jonka tein tänään. Se ei ole vielä valmis, siitä puuttuu oviaukko ja toki maalit päältä. Ajattelin tehdä yksinkertaisen korkean ja kapean oviaukon tornille, sillä itse tornikin on muodoton ja hyvin kolkko. En ajatellut laittaa torniin mitään tietyn kansan merkkejä, arkkitehtuuria tai kulttuuria muutenkaan. Torni olisi rakennettu todella kauan sitten tuntemattoman yhteisön toimesta ja ympäristö on autioitunut warppikivisateen tuoman saasteen vuoksi. (nyt täytyy sanoa etten ole varma meneekö tää fluffin kanssa yhteen, oliko fabamaailmassa vielä rakennuksia/rakentajia ennen warppikiven saapumista? ei tainnut olla..).
Lisäksi sain kukkulat valmiiksi, kuvassa näkyy niistä toinen. Seuraavaa päivitystä pukkaa jahka saan tornin valmiiksi ja ehkä maastonkappaleet pelipöydän päälle jotta näkee skaalaa hieman paremmin (laitoin yhteen kuvaan tornin päälle figun näyttämään kokoa). Kuivuispa liimavesi nopeammin...